Puskasoturit ry

Seura

Puskasoturit ry on vuonna 2006 perustettu frisbeegolf-seura. Ensimmäinen laatuaan Espoossa! Toiminnan tavoitteena on kehittää lajin tunnettavuutta Espoossa ja tietenkin pitää hauskaa!

Jäsentoiminta

Seuran jäsenenä pääset ennen kaikkea heittelemään rennossa porukassa! Puskasoturit käyvät heittelemässä pääasiallisesti pääkaupunkiseudun radoilla, mutta reissuja tehdään myös muillekkin Etelä-Suomen radoille. Kimppakyytejä tehdään mm. Nummelan ja Veikkolan radoille.

Puskasoturit käyvät vähintään kerran kesässä viettämässä jo perinteeksi muodostuneen viikonlopun Tammisaaressa. Maakuntamatkaan sisältyy useita kierroksia Tammisaaren radalla, sekä mahdollisesti pikavisiitti Hangon radalle.

Puskasoturit järjestää myös seuran sisäisiä mestaruuskilpailuja ja ystävyyskilpailuja lähiseurojen kanssa vuosittain. Vuonna 2008 järjestettiin ensimmäisen koko kauden kestävä PS Cup. Cupin tarkotuksena on aktivoida jäseniä yhteisillä kierroksilla ja pitää hauskaa yhdessä. Cup järjestetään vuoroviikoin Talin ja Meilahden radoilla tiistaisin. Kauden aktiivisimmat ja parhaiten suoriutuneet palkitaan kauden päätteeksi!

Kannatustuotteet

Puskasoturin voit bongata radoilta ennen kaikkea kovaäänisistä sotahuudoista, mutta myös tyylikkäistä asuista. Puskasotureilla on mahdollisuus tilata PS-logolla varustettuja huppareita, T- ja pikeepaitoja, shortseja ja kiekkoja n. kerran kaudessa.

Jäsenedut

  • Seura-alennusia frisbeekauppa.com ja discmania -verkkokaupoista. Lisätietoja seura-alennuksista saat kysymällä.
  • Seuraa edustavat jäsenet saavat hyvitystä kansallisista ja sm-kisosta (ei esim. Tallaajien viikkokisoista)

Jäsenyys

Puskasotureihin voit liittyä ottamalla yhteyttä hallituksen jäseniin ja maksamalla liittymismaksun, sekä kuluvan vuoden vuotuisen jäsenmaksun. Vuoden 2011 jäsenmaksu on 15 ja liittymismaksu on 5 euroa. Puskasotureiden hallitus hyväksyy uudet jäsenet hallituksen kokouksessa.

Pankkiyhteys:
Nooa Säästöpankki
FI3944050010115031

Hallitus

Puskasoturit ry:n hallitus on kaksivuotinen.

Kauden 2011-2012 hallitus:

Puheenjohtaja: Ari Hevonoja
Varapuheenjohtaja: Reeta Korhonen
Sihteeri: Antti Huhtala
Rahastonhoitaja: Liisa Leskinen
Hallituksen jäsen: Toni Koski

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa: etunumi.sukunimi@puskasoturit.com

Copyright © 2006-2010 Puskasoturit ry | Webmaster
Näytä puskasoturit.com muodossa: mobiili | perinteinen